maanantai 29. kesäkuuta 2015

Touhua ja tohinaa :)

Hiphurraa!
Meillä alkoi loma. Ja ensimmäiset lomapäivät kuluivatkin ihanasti Cavalier- kesäpäivillä Savonlinnassa.
Meillä oli todella ihanaa siellä Cavalier-päivillä. Oltiin ensimmäistä kertaa ja hämmästyttiin siitä, kuinka kaikki saivat juoksennella siellä vapaana hostellin pihalla ja kaikki silti olivat sulassa sovussa ja tottelivat omistajiaan, vaikka meitä koiria oli useita kymmeniä.
Cavalier-päivillä oli paljon myös erilaista ohjelmaa, päästiin kokeilemaan rallytokoa, juoksukilpailuja ja näyttelyharjoituksia, lisäksi käytiin juoksentelemassa luontopolulla (pihamaan lisäksi) kavereiden kanssa (minä taisin hieman käydä ojassa uiskentelemassakin, samaisella reissulla... :D), ja mikä parasta saatiin uusia ystäviä, niin me kuin mammakin :). Niin ja olihan meillä myös grilli-ilta, jolloin saatiin käydä syömässä makkaraa kodalla. Aivan ihana viikonloppu kerta kaikkiaan! <3 Mamma sanoi, että mennään ensivuonna uudestaan ja me Fannyn kanssa ollaan ihan samaa mieltä :).

Tässä vähän kuva satoa:





 
Ja sitten muutama kuva alkukesän touhuista tähän samaan postaukseen:









 
Aurinkoista kesää ja hyviä uimakelejä, toivottelee Fiia